TIETOJA TEKIJÄSTÄ

TUTUSTU HOVITIMPURIIN
 


KUKA OLEN? 

Nestori Hovi – kiinteistöjen huolto- ja korjaustöiden ammattilainen Etelä Suomesta. 

Olen lähtöisin Etelä-Karjalasta Luumäeltä. Tykkään nukkua pitkään ja valvoa myöhään jolloin saan luovuuteni parhaiten hereille. Minulla on monta rautaa tulessa ja pidän asioiden tekemisestä. 

Sukuni miehet ovat olleet aina käteviä käsistään ja valitsin siksi itsekin alan, jossa pääsee tekemään käsillä ja työn jäljen näkee heti. 

Omaan hyvän ongelmanratkaisukyvyn, olen idearikas ja vien asiat loppuun asti. 

Olen yrittäjäperheestä ja olen tottunut tekemään paljon töitä nuoresta lähtien. 

Hallitsen isot kokonaisuudet ja viimeistelen yksityiskohdat niin kuin itselle tekisin. 

Ammattilaisena minulle on tärkeintä hyvän ja luotettavan palvelun tarjoaminen asiakkaille.

Minulta voi aina kysyä myös neuvoja ja vinkkejä, ole rohkeasti yhteydessä!



KOKEMUS

  • Koulutustausta: Huonekalupuuseppä
  • Töitä eri maissa: Suomessa, Espanjassa ja Saksassa
  • Viimeisin työnkuva: Työnjohtaja katto- ja hormikorjaus alalla (alaisina 5-12 työntekijää)
  • Asenne: Virheitä ei pidä pelätä, niistä täytyy oppia.

MIKSI HOVITIMPURI?

On harmillista, että laadukasta ja luotettavaa tekijää on hankala löytää ja alaa varjostaa pelko epäluotettavista ja laiskoista tekijöistä. Voin taata, että tässä seisoo luotettava, hyväkäytöksinen ja ahkera tekijä. On kyseessä sitten pienet korjaustyöt tai suuremmat projektit,  työt hoidetaan aina aikataulussa ja laatu on ammattimaista. Projektit kanssani sujuu mutkattomasti ja helposti kaikille osapuolille.

Jos tarvitsemanne työ on sen luonteista, että en itse voi sitä toteuttaa, löydän varmasti kontaktiverkostostani suositeltavan ammattilaisen. Soita tai lähetä minulle yhteydenottopyyntö, niin selvitetään. 

Yksi elämäni mietelauseista onkin: Jos kysyy, ei ainakaan häviä mitään.